perjantai 18. huhtikuuta 2014

Heppailua Saran kanssa

Sara tuli eilen Puumalaan, joten oli pakko pyytää Saraa tallille mukaan. Pyöräiltiin siis tallille ja käytiin katsomassa heti ensimmäisenä, että missä kunnossa oli pelto. Edellisenä päivänä oli pelto sateen jäljiltä vielä sen verran märkä, että siinä ei voinut mennä. Pelto oli kuitenkin kuivunut ja oli tosi hyvä! Rakensin sinne pienen puomitehtävän, mutta jouduin purkamaan sen pois, koska tarvitsin puomeja jonkinlaisten kulmien rakentamiseen.

Otettiin ensimmäiseksi uhriksi Jennyn. Laitettiin yhdessä heppa kuntoon tallissa. Sara hyppäsi selkään ensimmäisenä ja yritin keksiä Saralle ja Jennylle jotain tehtäviä ja yrittää huutaa vähän jotain neuvoja.  Ensiksi Sara käveli pellon päästä päähän ja rupesi sen jälkeen ottamaan kevyttä ravia. Hetken ravailun jälkeen tehtävänä oli tehdä pitkän sivun alussa lyhennys ja loppupäässä pidennys, jossa Jenny olisi lyhentänyt enemmänkin, mutta Sara ei vaatinut siltä tarpeksi.Välillä tuli ihan hyviäkin lyhennyksiä. Pidennyksissä taas meinasi nousta laukka. Tätä tehtiin vähän aikaan, jonka jälkeen Sara sitten pyöri ja ravaili itsenäisesti kentällä ja minä sitten huusin kentän keskeltä sitten kommenttia istunnasta ja muusta mitä piti korjata.




Saran jälkeen minä sitten hyppäsin kyytiin. Jenny vaikutti tosi kivalle ja kuunteli ihan hyvin pohjetta. Aluksi otin ihan uralla ravia parikierrosta, jonka jälkeen tein parit väistät ja taas ravi. Ravissa taivutin kaulaa suoralla uralla ulos ja sisällepäin, sitten sama laukassa. Sitten sama toiseen suuntaan. Seuraavaksi tultiin pitkältä sivulta kentän keskelle, josta peruutus ja laukannosto ja oikealle ja lävistäjällä laukanvaihto ravinkautta. Jenny toimi kaikissa tehtävissä tosi kivasti!

kädet ylös ja hartiat taakse!


könökönö..:D


Seuraava uhri oli Elmeri. Nyt hyppäsin itse ensin kyytiin. Alkuverkan aikana innostuin sitten hyppäämään. Sara pystytti sitten pienen ristikon uran viereen, jota sitten nostettiin. Elmeri oli taas tosi reipas (niinkun aina), mutta kuunteli hyvin. Alkuverkassa ei tehty mitään erikoista, ettei kuntolopu :D Ruettiin aika nopeesti tulemaan sitten ristikkoa, joka meni ihan jees. Nostettiin sitten n. 40cm pystyksi, joka meni myös aika hyvin. Mun ongelma on vaan se kun en pysy millän hypyissä mukana. En koskaan tiedä yhtään, että millon Elmeri hyppää niin siinä tuppaa aina jäädä jälkeen. Elmeri hyppäsi ihan kivasti, vaikkakin taas aika jäykästi niska ylhäällä. Nostettiin este kummiskin n. 60cm pystyksi. Pari kertaa Elmeri tuli ihan nätisti, mutta itse jäin taas hirveesti jälkeen, mutta myötäsin silti kunnolla. Elmeri keksikin sitten kieltämisen. Yritettiin varmaan viisikertaa ylittää este, mutta ei! Päästiin sitten kuitenkin taistelun jälkeen yli ja ravasin sitten parikertaa kentän ympäri ja luovutin ratsuni Saralle.

Mönkijä menee pellolla, hui kamala!

Aluksi mennään aina jäykkänä ja niska ylhäällä


, mutta kun ruetaan lämpenemään, niin mennäänkin ho ihan kivasti :)


Pelottaaa!!



Ilme kertoo kaiken :D

Vika hyyppy ja vähän mukanakin :)


Saralla ja Elmerillä ei menny kovin hyvin. Sara ei oo hirveesti menemään tollasilla raakileilla, joten johtui varmaan ihan siitäkin. Sara yritti tulla parikertaa esteen yli, mutta ei Elmeri suostunut ylittämään n. 20cm korkeaa ristikkoa :D Oli sitten pakko taluttaa ne yli, jonka jälkeen ei sitten enää hypätty. Sara siinä sitten ravaili vähän vielä ja sitten loppuverkkaa. Elmerillä ei ole mikään hirveän hyvä kunto, joten mentiin sillä n. 30min.




Nyt tuli ainakin postaus, joka on ihan kunnon pitkä ja sain ihmeen paljon kirjotettuakin, sillä yleensä en saa kirjoitettua tekstiä paljoa yhtään. Kuviakin tuli vaihteeksi ihan kunnolla. Huomenna kuvataan videopostausta kun hyppään Jennyllä ja Elmerillä tehdään sitten jotain pientä :)

Kommentoikaa mitä piditte? :)

4 kommenttia:

  1. Laukanvaihtoja ei kannata tehdä ravin kautta, hepat eivät silloin vaihda, vaan ns. juoksevat taas laukkaan. Kannattaa tehdä laukanvaihdot käynnin tai pysähdyksen kautta, niin hevonen malttaa odottaa ja nostosta tulee hyvä! Näin jatkoa ajatellen :)

    Elmeri näyttää pätkiä kivalta mutta saisi olla rennompi ja pyöreämpi. Koittakaa saada sitä venyttämään itseään eteen-alas ja rennoksi. Mitä esteissä mukautumiseen tulee, niin kannattaa lähestyä esteistunnassa, silloin pääsee nopeammin mukaan hyppyihin. Maapuomin käyttö ennen estettä on ok, se houkuttelee hevosta hyppäämään puomin "sisältä" jolloin kuski pääsee helpommin mukaan. Ja treeniä vaan niin se oma silmä kehittyy ponnistuspaikoille ja malttaa odottaa hyppyä riittävän kauan. Koko ajan paranee, hyvä! :)

    Ja oli kivaa että oli tämmöinen pidempi postaus ja paljon kuvia. Lisää! :D

    VastaaPoista
  2. Apua mikä ton Elmerin oikee nimi on?:D

    VastaaPoista

Toivon että kommenttien sisältö pysyisi postiivisena, eikä niiden olisi tarkitus loukata ketään. Loukkaavat tai muuten ärsyttävät kommentit poistetaan!

Kiitos kommentistasi! :)