Este- ja koulukisat

Vihoin ja viimein sain itseäni niskasta kiinni ja kertomaan teille viimeviikkojen kisoista. Harjussa järjestettiin 1-tason estekilpailut 19.4, joissa oltiin myös järjestävänä ryhmänä. Tavoitteena oli ainoastaan päästä rata läpi, mutta liikaa oli sekin. Meidät nimittäin hylättiin viidenneelle esteelle. Ensimmäisen kerran oltaisiin voitu vielä päästä yli, jos olisin napakasti käskenyt, mutta koska jännitin kisatilannetta niin paljon, että en saannut sitä tehtyä. Vaikka yritin lähestyä estettä montakertaa uudelleen, ei loppupeleissä päästy lähellekkään estettä, eikä edes maneesin toista laitaa pitkin esteen toiselle puolelle. Neiti oli niin järkyttynyt esteen vieressä olevista puskista...

Diiva oli jo heti verryttelyssä todella jännittynyt ja lukittanut kylkensä, eli ei kuunnellet yhtään pohkeita. Verkassa tein paljon vain siirtymiä eteen ratsastuksia, mutta neiti juoksi niskaylhäällä jnnittyneenä kokoajan, enkä kerennyt sitä paljoa lähteä työstämään, kun piti lähteä jo kohti Nestori hallia. Maneesiin sisään mennessä hevonen järkytty aivan totaallisesti puskista mitä radalle oli laitettu. Onneksi en startannut ensimmäisenä vaan toisena, jolloin se kerkesi vähän rauhottua. Verkan jälkeen odotukset eivät olleet korkealla..

          

Radalla tempo oli aivan liian hidas, jonka vuoksi hypyt oli vähän töksähtäviä, mutta sentään päästiin suhteellisen hyvin yli ensimmäisistä 4 esteestä. Itselläni jalat kippasi todella taakse aina esteen päällä, mutta nyt jatkossa osaan kiinnittää enemmän huomiota asiaan,

Koulukisat olivat 26.4, eli viimeviikon keskiviikkona. Tarkoituksena oli saada vain ja ainoastaan kisakokemusta. Verkassa hevonen oli todella jännittynyt ja kiireinen, mutta sain sitä loppuakohden onneksi vähän rentoutumaan. Tein paljon siirtymisiä, eteenratsastuksia ja taivutteluita, mutta Diiva puri kokoajan kuolaimeen kiinni ja viskoi päätään, kun ei halua ja on niin jännää. Huonoilla fiiliksillä lähdettiin siis radalle, eikä siellä kyllä todellakaan hyvin mennyt. Heti alkutervehdyksessä hevonen jäi seinomaan paikalleen, viskomaan päätään ja sanoi, että en varmana mene kohti pelottavia tuomareita. No vihdoin päästiin eteenpäin, mutta koko rata mentiin päätäviskelevällä pohkeentakana olevalla kiemurtelevalla madolla.

             

Loppujen lopuksi minua ei haittaa, vaikka kisat menivät aivan penkin alle, sillä saatiin molemmat rutkasti lisää kokemusta ja tästä suunta onkin vain ylöspäin. Torstaina meillä olikin jo estevalmennus, jossa lopuksi päästiin hyppäämään rataa ja sujui jo todella paljon paremmin kun sain hevosen ratsastettua jo heti alkuun pohkeen eteen.

Odotukset liian korkealla..?

Eilen pitkästä aikaa kiipesin hevosen selästä pois kesken ratsastuksen itkua pidätellen. Ei vain onnistu, ei mikään. Hevonen oli aivan vino, se puri kiinni vasempaan ohjaan, enkä saanut vasempaan kierrokseen ulko-ohjalle tuntumaa, enkä sisäpohjetta läpi. Itselläni pinna tuntui olevan jo valmiiksi melko kireällä, jonka takia mietin jo, että jätänkö suosiolla hevosen liikuttamatta.

Diiva on ollut nyt niin pitkään todella hyvä, joten helposti jään vaatimaan sitä täydellisyyttä joka kerta. Eihän ihmisilläkään jokapäivä ole hyvä päivä, niin kuin minulla eilen. Näissä tilanteissa kun ratsastus ei suju, pitäisi olla sitä kärsivällisyyttä, jota ei aina ratsastajaltakaan löydy. Näissä tilanteissa jätän itse mielummin aina ratsastuksen kesken, koska itse alan helposti purkaa tunteitani hevoseen, jolloin menosta ei tule sitten yhtään mitään.

Eilen tarkoituksena oli vähän treenata tuleviin koulukisoihin. Aiheena oli loivat kiemuraurat, voltit, sekä laukka lävistäjällä. Aloitin verryttelemään käynnissä puolipitkällä ohjalla tehden loivaa kiemurauraa ja alkuun, keskelle ja loppuun voltit. Pyrin kääntämään mahdollisimman paljon ulkopohkeella, joka sinäänsä onnistui todella hyvin. Vasempaan kierrokseen volteilla Diiva käveli kuitenkin pää aivan ulkona ja lapa sisällä, joten keräsin ohjia käteen ja yritin saada hevosta taipumaan sisäpohjeen ympärille. No eihän siitä tullut mitään, hevonen vain punkee, punkee ja punkee. Pätkissä ihan ok, varsinkin kulmissa, Päätin sitten nostaa laukan, ja työstää siinä lävistäjiä. Ne sujuivat mielestäni tarpeeksi hyvin. Ainut ongelma on vain siinä, kun en saa lyhennettyä laukkaa vielä niin paljoa, että pääsisiin ratsastamaan kulmaan huolella, mutta oikeastaan vielä tässävaiheessa en voi sitä hevoselta edes vaatia.

Näin jälkikäteen ajateltuna hevonen oli oikein kiva. Liikkui kiltisti omalla moottorilla eteen ja oli hyvin pohkeen edessä. Diivalla oli ollut kuitenkin kaksi vapaata takana, joten jäykkyys ja vinous voi korostua jo sen vuoksi. Helposti kuitenkin jää päällimmäisenä mieleen ne epäonnistumiset. Niiden sijaan pitäisi aina etsiä myös ratsastuksesta niitä positiivisia puolia, joita löytyy aina. Koskaan ratsastus ei voi mennä niin huonosti, ettei siinä olisi mitään hyvää. Ratsastajan on kuitenkin hyvä tiedostaa virheet ja huonosti menneet asiat, koska ne ovat niitä, mitä lähdetään aina korjaamaan ja parantamaan. Pitää kuitenkin muistaa, että varsinkin nuoren kanssa pitää päästä myös tekemään niitä helppoja ja onnistuneita asioita, jotta motivaatio treenaamiseen riittää myös ratsastajalla.

Tästä kerrasta opittuna minun pitäisi aina muistaa, että kun itselläni on huono päivä, kannattaa myös hevoselle antaa silloin vapaata. Nuoren hevosen kanssa tämä vielä onnistuukin, koska ei haittaa vaikka vapaapäiviä tulisi useampikin kun pari viikkoon. Kunnon kilpahevosen kanssa asia onkin toisin, mutta silloinkin kannattaa lähteä mielimmin vaikka maastoon tai juoksuttaa, kun lähteä nuttura kireällä treenaamaan jotain uutta.

Tällä kertaa vähän erilaista postausta normaalin treenipostauksen sijaan. Viimeviikon erittäin onnistuneesta estetunnistakin pitäisi kirjoittaa postaus, mutta saa nähdä jääkö kirjoittamatta.. Huomenna tiistaina meillä onkin taas Jussi Ahtiaisen valmennus, joten sieltä tulee taas postausta. Jussilta pitääkin kysyä neuvoa tähän vinous ongelmaan.

Miten lähdette/lähtisitte itse korjaamaan hevosen vunoutta?