Diivan kanssa ollaan palailtu treenin pariin. Ollaan menty nyt ainoastaan maastossa, koska olen halunnut pitää treenaamisen mukavana. Välillä ollaan menty tietysti pellollakin, joko ratsastaen tai sitten juoksutuksen merkeissä.
Diiva on ollut maastossa ja pellolla tosi reipas! Ensimmäistä kertaa koskaan sain Diivan viikonloppuna menemään ensimmäistä kertaa melkeinpä jopa kiitolaukkaa maastossa ja ai että kun neiti tykkäsi ja oli kokoajan menossa. Ollaan menty nyt aika lyhkäsiä lenkkejä, kun osa pitemmistä lenkeistä on paksun lumikerroksen alla. Yksi parinkymmenen kilometrin pituinen tie, jonne ajattelin viikonloppuna mennä on aurattu, jos saadaan kenkä jalkaan.
Diiva oli siis heittänyt oikeasta etusesta kengän pois, joten eilen sitten peltoiltiin. Menin ilman satulaa, sillä olin unohtanut mattesin kotiin. Oli ehkä huono valinta, sillä neidillä tuntui olevan virtaa jonkin verran. Alkuun käveltiin ja ravailtiin, joka meni suhteellisen hyvin. Kerran laukkasin pellol ajalaidasta ylös Diivan haluamaa vauhtia, eli melko reipasta. Ajattelin nostaa laukan sitten suoralla, mutta en antanut mennä reippaasti, josta Diiva otti sitten vähän itseensä ja heitti minut selästä.
Tulin suht siististi alas, mutta kun yritin pitää ohjista kiinni Diiva kiskaisi suht reippaasti. Eilen illalla ja tänään olenkin kävellyt pää vinossa, kun niskasta ja selästä vetää kokoajan, enkä päätä ole saanut suoristettua. Kaverit onneksi suostuivat hieromaan selkää, jolloin veto helpyi hiukan. Ohjista yritin pitää kiinni, sillä ratsastin aitaamattomalla alueella, jossa on suhteellisen vilkas tie vieressä. Diiva pääsi siis "karkuun", mutta jäi kiltisti odottamaan ja ihmettelemään paikallee - onneksi!
Tässä tälläinen pikainen postaus. Lähiaikoina olisi tarkoitus mennä maneesille ja valmennukseen, joten niistä on tulossa postausta. Katsotaan saanko viikonloppuna kuvattua vaikka jotain videota..:D (saa ehdotella jotain :))
Blogissa on ollut nyt joulun alla aika hiljaista, johtunee siitä, että Diiva viettää ansaittuja lomapäiviään, sekä samalla vähän saikkua. Katsotaan jos ensiviikolla jalka näyttää hyvälle, voidaan taas kevyesti pikkuhiljaa jatkamaan treenailuja kesän kisoihin ;), ei vaan... tuskin me vielä hetkeen kisaillaan :D
Kesän ja syksyn aikana Diivan kanssa opeteltiin ja opittiin molemmat todella paljon kaikkea! (minä erityisesti haavojen hoitoa...) Aloitettiin melkeimpä nollasta ja nyt kaikki askellajit sujuu jo kohtalaisen hyvin. Tietysti Diiva saisi kulkea vähän aktiivisemmin ja käyttäen kroppaansa, mutta otetaan se vaikka tämän kevään ja kesän tavoitteeksi. Hommat alkoi tuntumaan kuitenkin vähän vastenmieliseltä eikä pellolla ja maastossa suostuttu enää eteenpäin liikkumaan. Loman paikka oli siis kohdallaan. Tietysti jos olisi ollut järki päässä loma olisi pitänyt pitää vielä silloin kun homma on ollut kivaa ja mukavaa. No jälkiviisaus on parasviisaus ja virheistä oppii. Varsalle on kuitenkin tärkeää pitää kunnon pitkiä lomia.
Nyt lomaa on vietelty jo kolmisen viikkoa ja viikon päästä olisi tarkoitus alkaa taas treenailemaan, jos jalka vaikuttaa hyvälle. Diivalla jalka siis aukesi vuohisen kohdalta reilu viikko sitten. Haava ei ole vieläkään kunnolla umpeutunut, ja jos ei kotikonsteilla ala umpeutumaan pitää ell pyytää katsomaan ja samalla rokottamaan hepat. Nyt jalka on kuitenkin alkanut näyttämään paljon paremmalta ja toivotaan, että jalka paranee nyt reippaasti. Jos kuitenkin jalka sen vaatii niin lomaa lisäillään tarpeen mukaan.
Kuva otettu entisessä kodissa, mutta netin syövereistä löysin. Kuvassa myös Diivan entinen tarhakaveri Levälän Paronitar.
Diiva on ollut nyt loman ajan kengättä, mutta hokkikengät lyödään jalkaan heti kun päästään treenaamaan. Ollaan tultu kuitenkin siihen tulokseen, että neiti saa tarhaan suojat jalkaan, koska luultavasti sillä olisi samantien kaikki paikat auki. Tähän mennessä sillä on ollut melkein kokoajan jossain kohtaa jalkoja jonkin näköinen haava ja välillä pitänyt pyytää ell niitä katsomaan.
Neidillä on virtaa riittänyt ihan kiitettävästi, vaikka ruuat tiputettiin ihan minimiin. Tänään leikin D kanssa tarhassa ja tuntui olevan hauskaa. Kyllä lensi ilon pukkeja ja päälenteli sinne tänne. Diivasta oli myös tosi hauskaa kun puhalsin sen turpaan ja sitten se räkäs jossain välissä minun naamalle, joka ei minusta ollut kovin kauskaa, mutta kyllähän se pisti nauramaan! :D
Valitettavasti mitään tuoreita kuvia en Diivasta tähän saa kun onnistuin heittämään puhelimeni vessanpönttöön, jonka vuoksi se sanoi sopimuksensa irti. Tällähetkellä käytössä Lumia 800, jonka tiedostoja en pysty koneella avaamaan. Vanhassa puhelimessa olisi ollut kuvia haavasta ihan tuoreeltaan ja melkein joka päivältä ja tässä puhelimessa kuva jalasta tänään ja kuva Diivan hienosta uudesta polkkatukasta :D
En olekkaan kertonut täällä tarkemmin vielä siitä, mitä olin tehnyt Diivan kanssa ennen kuin ihan osto mielessä sitä kokeilin. Olen nähnyt Diivan kuitenkin ensimmäisen kerran parin viikon ikäisenä ja sen jälkeen pari kertaa kuussa.
(c) Miia Ahola
Ratsastus reissulla oli aina mukava käydä silittelemässä ja/tai ihailemassa varsoja, joita oli silloin kolme Nita, Koda ja Diiva. Vaikka kaikki oli aivan älyttömän suloisia, oli Diiva aina se minun suosikki. Aina piti yrittää Diivaa huudella aidan reunalle rapsuteltavaksi, kun se oli niin älyttömän suloinen ja kiltti. Koneeltakin löysin äsken myös jonkin verran kuvia Diivasta, josta huomaa myös, että hän on se minun suosikki varsa ollut!
Kyllä näistä Diivun tunnistaa, samanlainen mölö nytkin :D
"Jos olisi mahdollista niin tämä varsa olisi minun", "Tän mä vielä joku päivä ostan!", "Tää ois nii ihana, äiti pliiis, ostetaa jookos??",
Näitä ja monia muita sanoja liikkui parin vuoden ajan pienessä (tai ei niin pienessä, ehkä nuoressa) päässäni. Diiva vain tuntui siltä oikealta. Tiesin kuitenkin, ettei meillä ollut mahdollista hankkia omaa hevosta, joten pidin nämäkin ajatukset pääosin omassa päässäni.
Viime vuoden keväällä oli viikon tetissä Levälän tallilla. Siellä pääsin ensimmäista kertaa Diivan selkään. Jos oikein olen ymmärtänyt niin ennen sitä sillä oltiin talutuksessa menty kerran tai pari. Nyt olin kuitenkin ensimmäinen, joka meni Diivalla ilman satulaa. Tamma oli silloin aika jännittynyt ja ihmeissään, mutta meni suht nätisti. Kerran piti vähän rynnätä eteenpäin, mutta sain nopeaan pysäytettyä aiaan vasten.
Sitten tulikin jo ajatuksia oman hevosen hankkimisesta. Tiesin, että mitään hienoa tai osaavaa ei ollut mahdollista saada tai oikeastaan en halunnutkaan sellaista. Alusta asti on ollut selvää, että haluan itse opettaa hevoseni melkeimpä alusta asti. Vaihtoehtoina oli siis varsa tai joku ex-ravuri.
Kesällä menin parin kaverini kanssa Levälään leirille. Olin jo äitini kanssa käynyt pientä keskustelua, että Diiva voisi olla kiva heppa mulle, mutta mitään sen kummempia suunnitelmia ei ollut. Heti ensimmäisenä päivänä valitsin kuitenkin Diivan maastotunnille. Menimme myös hetken kentällä. Rakastuin aivan täysin. Vaikka Diiva pysähtyi kentällä n. 10m välein, ravia ei saanut nostettua laukasta puhumattakaan. Olin aivan myyty. Toisen kerran ratsastin ihan ostomielessä, en millään tunnilla vaan enemmän niinkuin koeratsastuksena. Ei mennyt silloinkaan kovin putkeen, mutta olin aivan rakastunut. Silloin tiestin, että tässä se on - minun tuleva oma hevonen. Viimeisenä leiripäivänä allekirjoitin kauppakirjan ja Diiva pääsi heti leirin lopuksi uuteen kotiin. Voitte kuvitella mistä silloin löytyi maailman onnellisin tyttö!
Koeratsastuksesta
Ilme kertoo
Diiva ekaa päivää kotona. Hän pääsi Kitin kaveriksi samaan tarhaan. Kiti otti Diivan heti omaksi suojakikseen, eikä meinannut antaa kenenkään mennä Diivan luokse :D
Rakenne kuvaa toiselta päivältä
5.8 oli päivä, jolloin olin virallisesti Diivan uusi omistaja! Tällä hetkellä voin sanoa, että vaikka matka ei ole ollut ruusulla tanssimista, en ole hetkeäkään katunut sitä, että tämän hevosen ostin. Diiva ei ole tylsä ja laiska, vaan juuri sellainen säpäkkä, joka saattaa välillä heitellä pukkeja, saada jonkin näköisiä slaageja ja nähdä pieniä vihreitä miehiä puskassa. Juuri sellaisen hevosen olen halunnut ja sellainen sain! Olen tyytyväinen hevoseeni ja siihen, että sen ostin! Vaikka välillä on päiviä jolloin tuntuu, ettei mikään onnistu, niin ne kerrat kun jonkin onnistuu antaa taas voimaa jaksaa taas monta viikkoa eteenpäin!
Vaikka joidenkin mielestä Diiva on huvikseen teetetty sekasikiö pullakaakki, minulle se on kaikkea muuta. Se on kaikkea mitä omalta hevoseltani haluan. Haluan, että hevoseltani löytyy luonnetta ja Diivalla sitä on! Ihan sama mitä mieltä muut ovat Diivasta, minulle se on aina se ykkönen ja niin rakas <3