Oma rakas sekasikiöni

En olekkaan kertonut täällä tarkemmin vielä siitä, mitä olin tehnyt Diivan kanssa ennen kuin ihan osto mielessä sitä kokeilin. Olen nähnyt Diivan kuitenkin ensimmäisen kerran parin viikon ikäisenä ja sen jälkeen pari kertaa kuussa.

(c) Miia Ahola

Ratsastus reissulla oli aina mukava käydä silittelemässä ja/tai ihailemassa varsoja, joita oli silloin kolme Nita, Koda ja Diiva. Vaikka kaikki oli aivan älyttömän suloisia, oli Diiva aina se minun suosikki. Aina piti yrittää Diivaa huudella aidan reunalle rapsuteltavaksi, kun se oli niin älyttömän suloinen ja kiltti. Koneeltakin löysin äsken myös jonkin verran kuvia Diivasta, josta huomaa myös, että hän on se minun suosikki varsa ollut!

Kyllä näistä Diivun tunnistaa, samanlainen mölö nytkin :D

"Jos olisi mahdollista niin tämä varsa olisi minun", 

"Tän mä vielä joku päivä ostan!", 

"Tää ois nii ihana, äiti pliiis, ostetaa jookos??",

Näitä ja monia muita sanoja liikkui parin vuoden ajan pienessä (tai ei niin pienessä, ehkä nuoressa) päässäni. Diiva vain tuntui siltä oikealta. Tiesin kuitenkin, ettei meillä ollut mahdollista hankkia omaa hevosta, joten pidin nämäkin ajatukset pääosin omassa päässäni.

Viime vuoden keväällä oli viikon tetissä Levälän tallilla. Siellä pääsin ensimmäista kertaa Diivan selkään. Jos oikein olen ymmärtänyt niin ennen sitä sillä oltiin talutuksessa menty kerran tai pari. Nyt olin kuitenkin ensimmäinen, joka meni Diivalla ilman satulaa. Tamma oli silloin aika jännittynyt ja ihmeissään, mutta meni suht nätisti. Kerran piti vähän rynnätä eteenpäin, mutta sain nopeaan pysäytettyä aiaan vasten.

Sitten tulikin jo ajatuksia oman hevosen hankkimisesta. Tiesin, että mitään hienoa tai osaavaa ei ollut mahdollista saada tai oikeastaan en halunnutkaan sellaista. Alusta asti on ollut selvää, että haluan itse opettaa hevoseni melkeimpä alusta asti. Vaihtoehtoina oli siis varsa tai joku ex-ravuri.

Kesällä menin parin kaverini kanssa Levälään leirille. Olin jo äitini kanssa käynyt pientä keskustelua, että Diiva voisi olla kiva heppa mulle, mutta mitään sen kummempia suunnitelmia ei ollut. Heti ensimmäisenä päivänä valitsin kuitenkin Diivan maastotunnille. Menimme myös hetken kentällä. Rakastuin aivan täysin. Vaikka Diiva pysähtyi kentällä n. 10m välein, ravia ei saanut nostettua laukasta puhumattakaan. Olin aivan myyty. Toisen kerran ratsastin ihan ostomielessä, en millään tunnilla vaan enemmän niinkuin koeratsastuksena. Ei mennyt silloinkaan kovin putkeen, mutta olin aivan rakastunut. Silloin tiestin, että tässä se on - minun tuleva oma hevonen. Viimeisenä leiripäivänä allekirjoitin kauppakirjan ja Diiva pääsi heti leirin lopuksi uuteen kotiin. Voitte kuvitella mistä silloin löytyi maailman onnellisin tyttö!

Koeratsastuksesta

Ilme kertoo

Diiva ekaa päivää kotona. Hän pääsi Kitin kaveriksi samaan tarhaan. Kiti otti Diivan heti omaksi suojakikseen, eikä meinannut antaa kenenkään mennä Diivan luokse :D

Rakenne kuvaa toiselta päivältä

5.8 oli päivä, jolloin olin virallisesti Diivan uusi omistaja! Tällä hetkellä voin sanoa, että vaikka matka ei ole ollut ruusulla tanssimista, en ole hetkeäkään katunut sitä, että tämän hevosen ostin. Diiva ei ole tylsä ja laiska, vaan juuri sellainen säpäkkä, joka saattaa välillä heitellä pukkeja, saada jonkin näköisiä slaageja ja nähdä pieniä vihreitä miehiä puskassa. Juuri sellaisen hevosen olen halunnut ja sellainen sain! Olen tyytyväinen hevoseeni ja siihen, että sen ostin! Vaikka välillä on päiviä jolloin tuntuu, ettei mikään onnistu, niin ne kerrat kun jonkin onnistuu antaa taas voimaa jaksaa taas monta viikkoa eteenpäin!

Vaikka joidenkin mielestä Diiva on huvikseen teetetty sekasikiö pullakaakki, minulle se on kaikkea muuta. Se on kaikkea mitä omalta hevoseltani haluan. Haluan, että hevoseltani löytyy luonnetta ja Diivalla sitä on! Ihan sama mitä mieltä muut ovat Diivasta, minulle se on aina se ykkönen ja niin rakas <3

Petra