Tuntuu, että nykujään aloitan kaikki postaukset samalla tavalla, mutta ei se mitään :D Eli kiitos kaikille, jotka tätä blogis jaksaa seurailla, vaikka postauksia tuleekin harvoin... mutta en halua kuitenkaan kirjoitella postauksia jos ei kiinnosta. Postauksia tulee silloin kun on inspiraatiota, aikaa ja innostusta :D Nyt on taas ollu hirveä hinku kirjottaa jotein, mutta en millään oikeen keksi mitä kirjoittaa. Kuviakaan kun en saa, koska ei ole (edelleenkään) sitä kuvaajaa ja tallille mentäessä alkaa olla jo pimeää. mutta nyt itse aiheeseen!
En muista yhtään että millon Elmeri tuli - en edes kuukautta :D mutta joskus tässä syksyllä se tuli kuitenkin. Ollaan omasta mielestäni ainakin päästy ihan hyvää vauhtia eteenpäin, verrattuna siihen, että menen kuitenkin aika harvoin kunnolla pellolla. Ajattelin siis kertoa nyt ihan kokonaisen postauksen verran siitä miten ollaan päästy eteenpäin, mistä lähdettiin ja missä ollaan tällä hetkellä, missä on tullut parannusta ja onko kenties joku juttu mennyt alamäkeen.
Mistä lähdettiin liikkeelle?
Muistan ensimmäisiltä ratsastuskerroilta sen kun Elmeri vaan tikitti menemään pää kolmantenajalkana eteenpäin, pääylhäällä ja ravikaan ei ollut edes ravia. Se jos joku oli JÄRKYTTÄVÄÄ! Noh okei, se oli ehkä ihan ymmärrettävää,kun heppa on seissyt vaan tarhassa parivuotta eikä sillä oltu tehty mitään ja oli varmaan vähän jumissakin. Parin kerran jälkeen heppa oli jo selvästi parempi ja osasi jopa ravata!
|
Tästä huomaa, että kylkiluut näkyi vähän |
|
kattokaa tota kaulaa :D tää oli vrm toine tai kolmas kerta Elmerin selässä. Elmerillä ei ollu vielä edes ollut omaa satulaa joten käytettiin Jennyn, kun oli sille sopiva. |
|
Ilman satulaa kuvat ovat otettu 19.4 huomatkaa kuolaimettomat, jotka on ekoja kertoja käytössä |
|
Lisää kuvateksti |
Elmeri ei ole koskaan osannut laukata. Se on ollut ihan räpellystä. Se näytti ihan laukalta, mutta ilo tönkköä, lyhyttä, kaahotusta ja "laukka askelia" oli vain pari ja sitten mentiin joko raville tai passille.
En osaa oikein ihmeellisesti selittää, mutta kuvista ja videoista huomaa hyvin kehityksen, joten laitan niitä nyt tähän postauksenn melko paljon. Tämän hetkisest on kuitenkin tosi huonosti matskuu. Nyttenkin ei oo kuvia yhtään joten laitan kameran pellonlaidalle kuvaamaan, joten saan siitä sitten videomatskuu ja kuvia kaapattua.
Tämänhetkinen
Nytten Elmeri on kehittyny tosi paljon. Luulen että kuolaimen vaihdolla on suuri osuus tähän. Se osaa mennä ihan sikahyvin ja on niiin hieno! Se nykyjään menee kivan rennosti ja käyttää selkäänsä ja astuu alleen (tai niin se ainakin tuntuu selkään). Laukkassa ei ole tapahtunut kummoisempaa muutosta, koska sitä ollaan niin vähän päästy treenailmemaan. Vasen laukka on ajoittain jo ihan laukan tuntuista.
|
Videolta otettu, siksi laatu ja kyllä heppa on Elmeri vaikka ei siltä näytä. |
Loppuun sitten video. Se on vähän sekalainen, mutta menkööt. Ja muuten tähän postaukseen oon käyttäny tosi paljon enemmän aikaa ja vaivaa kun muihin postauksiin. Tein tätä suunnilleen 4.5h
Jennystäkin tulossa samanlainen postaus sitten kun KOLMAS VUOSI TULEE TÄYTEEN :) Kertokaa ihmeessä kommenttia, että mitä tykkäätte tällähetkellä menosta ja mitä parannusta on tullut. Video pätkät ovat vähän huonoja, koska osassa ei ole ollut kuvaajaa, vaan kamera on laitettu kuvaamaan pellon reunalle. Ja tietty postausehdotukset ovat aina tervetulleita. Kuvailin muuten eilen videopostauksen, saa nähdä julkaisenko kun tuli aika tylsä kun ite kuvailin. Ja huomenna ollaan menossa Levälän tallille tunnille ja sieltä mahdollisesti postausta jos saadaan jotain kuvia sieltä :)
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivon että kommenttien sisältö pysyisi postiivisena, eikä niiden olisi tarkitus loukata ketään. Loukkaavat tai muuten ärsyttävät kommentit poistetaan!
Kiitos kommentistasi! :)