Verkatessa tunnilla hontsa oli tosi tyhjä ulko-ohjalle. Sain Rosalta ohjeeksi kulmissa myödätä sisältä, pitää sisäpohkeen hyvin kiinni ja pyrkiä saamaan tuntuman ulko-ohjalle. Laukka oli jotain niin erilaista, mihin olen tottunut, mutta siihen tottui kyllä melko nopeasti.
Ensimmäisenä tehtävänä oli lyhentää laukkaa. Pätkissä se onnistui, mutta välillä unohdin, että sitä piti tehdä, kun keskityin niin paljon kaikkeen muuhun. En oikein osaa kertoa tästä tehtävästä sen erikoisemmin mitään. Seuraavana tehtävänä oli vastalaukat. Vastalaukka nostettiin kulman jälkeen ja sitten tehtiin kaarre toiselle puolelle kenttää, Oikeaan kierrokseen sain ensimmäisen nostettua hyvin, mutta sen jälkeen alkoi tulemaan ongelmia. En saanut asetettua Hontsaa niin, että se sitten nostaisi vastalaukan. Lopussa sain sitten nostettua pari ihan hyvää nostoa, jonka jälkeen vaihdettiin suuntaa.
Toiseen suuntaan vastalaukat onnistui hyvin eikä kertaakaan noussut myötälaukkaa.
Hontsa oli tosi kiva ja oli ihan mahtavaa päästä menemään sillä. Toivottavasti saan sillä mennä jatkossakin :)
Postauksen kuvat (c) Riikka Karjalainen
Petra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivon että kommenttien sisältö pysyisi postiivisena, eikä niiden olisi tarkitus loukata ketään. Loukkaavat tai muuten ärsyttävät kommentit poistetaan!
Kiitos kommentistasi! :)