maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tapaturma maastossa


Lauantaina menin reippaana tallille jo aamusta yhdeksän jälkeen. Laitoin Diivan rauhassa valmiiksi ja nypin harjaa, kun saatiin vihdoin uusi kampa. Kauniissa kevät säässä lähettiin Diivan kanssa maastoon.

Tarkoitus oli mennä Lampilan tien päähän ja takaisin ja kun Diiva vaikutti aika virkeältä, niin ottaa pari reippaampaa laukka pätkääkin. Taisin jo edellisessä postauksessa jo mainitakkin siitä, kun neiti on alkanut nyt hyvin liikkua eteen, ja tällä reissulla ehkä turhankin paljon... Ravailtiin ja otettiin pari rauhallista laukkapätkää. Oltiin jo päästy jonkin verran tietä menemään, kun siellä oli joku puun kaato operaatio menossa, joten päätin kääntyä siinä takaisin. Ravattiin pätkä vielä kotiin päin ja annoin kävellä.

Hetken päästä mutkan takaa pilkotti pitkä ja loiva ylämäki, johon oli tarkoitus pyytää vähän reippaampaa laukkaa ja niin tehtiin. Diiva laukkasi heti aika reippaasti ja annoin mennä. Itse istuin kevyeeseen istuntaa ja käskin pohkeella vielä vähän reippaampaan laukkaan. Hetken päästä Diivahan sitten innostui oikein kunnolla. Se veti "perseen alleen" ja paineli pari askelta ihan järkyttävän kovaa laukkaa, jonka jälkeen se veti päätä alas ja teki pari isoa pukkia. Itse näytin aivan rodeo ratsastajalta. Pidin toisella kädellä kiinni ohjista (tai niiden päistä, koska Diiva kiskaisi ne rajusti pois kädestä) ja toisella kädellä yritin tasapainottaa itseäni. Pian kuitenkin huomasin maapinnan lähestyvän ja siellä sitä oltiin sitten. Ohjista en saanut pidettyä kiinni, vaikka yritin, ainoastaan ne lähtivät kaulalta pois..

Tuolta se neiti tuli. Minut se heitti oikealla puolella olevan mökin kohdalle
Itse yritin heti nousta ylös, mutta jalat eivät vielä kantaneet. Tipuin kuitenkin alaselkä edellä kovasta vauhdista. Pystyin vain makaamaan ja katsomaan kun hevonen laukkaa täyttä päätä kotiin päin. Tämänlaisista rajuista putoamisista tai iskuista yleensä elimistö menee jonkinlaiseen shokki tilaan, miten kävi minullakin. Yritin tärisevine käsineni kaivaa taskusta puhelinta ja soittamaan tallille, että Diiva tulee kohta vapaana sinne. Siellä oltiin kuitenkin lähdetty autolla vastaan, mutta Diiva oli juossut niiden ohi. Neiti tajusi kuitenkin onneksi juosta kotiin ja oli antanut siellä kiinni.

Ja tuonne metsään se meni
Itse en kyennyt kävelemään takaisin tallille, joten minut tultiin hakemaan. Kävelin vähän matkaa mäkeä ylös, sillä jos jää paikalleen, toimii paikat sen jälkeen vielä huonommin. Ottelin teille vielä parit kuvat tapahtuma paikalta kyytiä odotellessa.

Kun pääsin takaisin tallille, oli Diivalta heitetty jo osa varusteista pois ja loimi päälle. Neiti oli ihan hiestä märkä, koska oli laukannut melkein koko matkan kotiin. Vanhat hokinpolkeemat oli auenneet ja suitsista molemmat poskiremmit menneet katki. Jalkani kanssa sitten könkkäilin ja hoidin hevosen pois ja äitini tuli minut hakemaan, sillä mopoilu ei aivan onnistunut.

Itsellä selkään tuli mukavat jälet ja kävely ollut hankalaa, juoksusta voi vain unelmoida (juuri kun ulkona olisi ihana lenkkikeli). Selkä turposi aika reilusti kyseisenä lauantai iltana, vaikka sitä illan mittaan kylmäilin.


Selkäni kun tulin kotiin. Turvonnut jo mukavasti..

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Maneesilla

Kävimme Diivan kanssa viime viikon sunnuntaina maneesilla (oon melkee ajoissa tän postauksen kanssa). Menin aamulla jo yhdenksän aikoihin tallille laittamaan kamoja ja heppaa valmiiksi. Kymmenen aikaan talutin Diivan jonnekkin jätteenkeräys paikalle, jossa laitettiin neiti koppiin. Tälläkertaa tuli toisella sisään liinan avustuksella. Diiva vaatii selvästi liinan taakse, että tajuaa, että on pakko mennä.

Maneesilla oltiin puolen kahdentoista aikaan. Laitettiin heppa reippaasti valmiiksi ja mentiin maneesiin kävelemään. Diiva kun ei ole ennen käynyt maneesissa menin alkukäyntejä maastakäsin. Peilejä hän katseli vähän ihmeissään, mutta kun alettiin töihin, ei se enää niistä välittänyt. Ongelmaksi tuli yksi kulma, minne oli todella hankala mennä. Parikertaa piti osoittaa mieltä pukittelemalla ja pystyyn hyppimällä. Nämä tapahtui silloin kun neiti alkoi jo vähän väsähtää. Luulen, että se näillä pelleilyillään yrittää luistaa hommista, kun alkaa vähän väsyttämään ja kiinnostus loppumaan. Diivan kanssa olen nyt tehnyt töitä sen eteen, että asennoituis vähän paremmalla mielellä liikutukseen (joka aiheutti eilen sitten pienen tapaturman, mutta siitä lisää myöhemmin). Ollaan menty paljon metsässä ja uusia lenkkejä, joista hän tuntuu tykkäävän.

Koppia odotellessa yritettiin ottaa jotain "edustavia" kuvia
Palataan nytten kuitenkin takaisin maneesille. Pyrin tekemään paljon ihan eteen ratsastusta. Diiva kun on aika pahasti pohkeen takana, eikä reagoi siihen tarpeeksi. Nyt kuitenkin se liikkui ravissa tosi kivasti ja reippaasti eteen. Laukassa se meinasi jäädä taas junnaamaan, mutta siihen saatiin tälläkertaa maastakäsin apua. Päästiin sitten laukkaamaan reilun ympyrän verran, jonka jälkeen kiitin hirveesti. Nyt kun eteenpäin pyrkivyyttä alkaa löytymään, pitäisi alkaa löytymään myös tuntumaa suuhun. Enimmät pään viskelyt on nyt loppunut, mutta aina kun pyytää jotain uutta tai tekee jotain mikä prinsessa neidin mielestä ei ole kivaa, viskoo se päällään ja nostaa ikään kuin etujalkoja ylemmäksi.


Ratsastin reilu puolituntia ja kokonaisuutena olin todella tyytyväinen tammaan. Tavoite oli, että selvitän ilman mitään slaageja ja että saisin Diivan ratsastettua hyvin eteen pohkeesta ja molemmat toteutuivat.

Seuraavan kerran maneesille meno olisi 24pv tätäkuuta luultavasti. Itse en pääse reissuun mukaan, koska olen rippileirillä isosena, mutta Diivan selkään kysellään jotain ratsuttajaa. Itseäni kylläkin ahdistaa ajatus antaa oma hevonen muiden matkaan, vaikka kyllä mutsi Diivaa suht hyvin tuntee, mutta sekin vähän arkoo sen kanssa puuhailla. No toivotaan, että kaikki selvii hengissä (tai parempi olis selvitäkki ;D)

Kohta lähdenkin tallille ja Diivan selkään kiipeääkin kaverini, kun itse en selkään pysty kiipeämään (kiitos Diivan..)






(c) Tuija Heino

Ratsastuksen jälkeen oli kiva piehtaroida kentällä (c) Tuija Heino

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kun meistä ei tullutkaan mitään

Olen vaipunut epätoivoon hevoseni vuoksi. Mistään ei meinaa tulla enää mitään, olen täysin puhki, enkä jaksa enää edes yrittää. Joka maastoreissu on pelkkää riehumista, pystyyn hyppimistä ja tappelua johtajuudesta. Hevonen alkaa tuntua vaaralliselta, jolloin itsesuojelun kellot alkavat huutaa hulluna pääsäni. Itseäni ei haittaa, eikä ala pelottaa satunnaiset pukit, hypyt ja pomput, mutta jos koko rastastus on niitä täynnä, eikä eteenkään päinkään keretä liikkua.

Syksyllä olen lähdössä opiskelemaan hevosalalle kauas Puumalasta ja hevonen olisi otettava mukaan. Tallipaikat ovat kalliita, eikä meillä ole varaa maksaa niitä. Hevosen myynti tai ylläpitoon laitto olisi siis viimeistään silloin edessä. En halua jättää Diivaa tännekkään seisomaan, sillä joku osaava voi siitä saada hienon ratsun aikaiseksi kisakentille,

Eli pitemmittä puheitta:

MYYDÄÄN 4- VUOTIAS TILASTOTAMMA

Myydään tamma Suncatcher LEV, valmentautuvaan ja kisaavaan kotiin. Luonteeltaan fiksu (ainakin omastamielestään), mutta kuitenkin kiltti ja mukava hoitaa ja käsitellä. Ratsastaessa kokeilee onko pakko, jos ei halua. Menee kaikki askellajit, asettuu ja taipuu jo vähän ja menee vähän väistöjäkin. 

Isä: Auringon Loiste (sh)
Emä: Galaxy II (trak)
Emänisä: Nelson EE

Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla (petsku00@hotmail.fi) tai facebookissa (Petra Ahonen)


Lisää kuvia ja videoita löytyy blogista ja minulta kysymällä.

Petra