tiistai 21. kesäkuuta 2016

Noususta takaisin pohjamutiin

Hupsista, taas on mennyt tovi kun olen viimeeksi tänne jotain postaillut. Monta kertaa olen postausta aloitellut kirjoittamaan, mutta mitää järkevää en niihin saanut kirjoitettua. Pari videopostaustakin olen kuvannut, mutta niissäkään kun ei tapahdu mitään erikoista niin ei oikein innosta niitä muokata montaa tuntia. Nyt kuitenkin tälläviikolla postauksia on tulossa, tapahtuu yksi todella kiva juttu, mutta siitä myöhemmin lisää.

Tänään aamupäivästä menin heti tallille. Ensin vähän siivoilin paikkoja ja kävin sitten hakemassa neitiprinsessa Diivan pellon peränurkasta ja aloin sitä laittelemaan valmiiksi. Nyt kun on taas eilen ja tänään ollut lämpötila 20 asteen tuntumassa, huomasi sen taas hevosesta. Alahuuli roikkui miltei polvissa asti ja silmät oli puolitangossa.

Laitoin ensimmäistä kertaa kannukset jalkaan, sillä en meinaa saada Diivaa millään pohkeen eteen, eikä terävyydestä ole kuuloakaan. Kaiken lisäksi Diiva osoittaa mieltään aina pysähtelemällä ja jos näpäyttää raipalla, se vetää jupiterit sieraimiinsa. Päätin siis ottaa kannukset kokeiluun ja pysähtelyt eivät ainakaan neidillä onnistunut, käytin hiukan kannusta kun tunsin että neiti yrittää pysähtyä.

Eteenpäin sain Diivan liikkumaan muuten ihan ok, mutta ei se ollut vielä hyvin pohkeen edessä. Laukka on alkanut tulla paljon tahdikkaammaksi ja tasapainoiseksi. Nykyjään pääsee laukkaamaan jo monta ympyrää putkeen, kun joskus päästiin juuri ja juuri puolikas. Terävyydestä ei kyllä ollut kuuloakaan.

Yhdessä vaiheessa Diiva alkoi kulkea kivasti ohjan ja pohkeen lopputunnista. Nyt viimisemmän kerrat se on vain yrittänyt luistaa töistä kiskomalla päätä ylös, luikertelemalla kun mato ja olla liikkumatta eteen. Siitä en sitten tiedä, ettö johtuuko tämä vain siitä että ei kiinnosta vai onko jokin muu vialla. Raspaaja on ainakin tulossa heti kun mahdolloista, täällä päin kun senkään tuleminen ei ole ihan yksinkertaista.

Näin sitä mentiin vielä hetki sitten


Tänään ratsastuksen jälkeen hyvä ettei itku päässyt, sillä hevonen ei mennyt yhtään sellaista hyvää pätkää mitä siltä odotin. Se on minulle yleensä kova asia, mutta sitten taas onnitumiset palkitsevat niin paljon, että tätä harrastusta jaksaa.

Tällä tai ensiviikolla pääsemme kuitenkin onneksi taas pitkään aikaan ammattilaisen valvovan silmän alle ja jatkossa luultavasti useemmin.

Kohta puolin lähdenkin Juvalle tunnille ratsastamaan Diivan entistä kaveria Nitaa, josta tulee varmasti postausta myös jokupäivä!

Petra

lauantai 28. toukokuuta 2016

Pääsykokeet Harjun opk

Heipä hei! Tämän postauksen kirjoitus taas vähän venähti, mutta parempi nyt eikä milloinkaan. Monille tulevaisuudessa Harjuun hakeville tästä voi olla ehkä "hyötyä". Tietää vähän miten hommat siellä tapahtuu.

Jos jollekkin on jäänyt epäselväksi hain Harjun Oppimiskeskukseen ratastuksenohjaaja linjalle. Periaatteessa sinne haetaan hevostalouden perustutkintoon, josta erikoistutaan sitten hh (hevosenhoitaja)- tai ro(ratsastuksenohjaaja) linjalle. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin molemmilla sama, ja sen jälkeen aletaan suuntautumaan sinne omalle puolelleen.

Pääsykokeet alkoivat siis klo 12. Lähdimme aamulla kahdeksalta, jotta kerkeisimme käymä puuilossa ja biltemassa heppaostoksilla. Olimme Harjussa hyvissä ajoin perillä. Kokoonnuimme Nestori hallille, jossa ensin kerrottiin vähän asioita, joita meidän olisi tärkeä tietää. Sen jälkeen alkoivat haastattelut, joissa olin ensimmäinen. Haastattelussa oli Harjun opo Anna Haapio, sekä koulun kuraattori. Molemmat olivat todella mukavia ja haastattelu meni todella hyvin. Tuli pari kysymystä, mitä en todellakaan osannut odottaa, mutta sekvisin niistä omasta mielestäni ihan hyvin.

Seuraavaksi pääsimme maneesin puolelle, jossa ratsastuksenopettaja kyseli hiukan meiltä ratsastustaustaa, kuka opettanut, missä ratsastanut ja onko kilpaillut ja millä tasolla. Sen jälkee oli ryhmätehtävä, jossa pääsimme porukassa rakemtamaan esterataa. Molemmat tytöt joiden kanssa tämän tein olivat todella mukavia!




Seuraavaksi oli ratsastusosio. Sain ratsukseni Pepe nimisen puoliverisen. Ratsastaa hän ei oikein ollut minun makuuni. Todella hidas, kova pohkeelle ja suuhun. En saanut hevoseen sellaista kunnon tatsia (mitenhä lie kirjoitetaankaan :D). Teimme ihan perus juttuja, pysähdyksiä siirtymisiä joka askellajissa yms. Ratsastimme myös esteradan. Ensin tultiin ensimmäinen este parikertaa ja sen jälkeen lisättiin ehkä joka toinen kierros yksi este lisää. Tämä meni ihan ok. Heppa kun ei oikein ollut pohkeen edessä, en saanut ratsastettua sille hyviä paikkoja. Esteet oli ehkä 50cm, vaikka olin valmistautunut hyppäämään 80cm :D

Ratsastajien taso oli mielestäni huono ja itse sisällyn myös niihin huonoihin tämän näytön perusteella. Ainoastaan yhdellä ihmisellä kulki hevonen peräänannossa, mikä tuntui tulevan kyllä hevoselta melkein itseltään. Tulisivat katsomaan vaikka kun ratsastan jollain minun tyylisellä hevosella, niin meno olisi ihan jotain muuta. Mutta taito on sitä, että osataan ratsastaa monenlaisilla hevosilla... Tein nyt kuitenkin sen mitä tämän hevosen kanssa osasin ja pystyin. Toivotaan, että se riittää ja jos ei riitä on vielä toivoa pelissä.


Jos siis en pääse tästä kokeesta läpi, saan kuitenkin kutsun hevosenhoitajalinjalle. Syksyllä voin saada kuitenkin toisen mahdollisuuden kokeilla pääsenkö ro- linjalle, Jos en vielä silloinkaan pääse läpi, suuntaudun hh puolella hevosharrastepalvelujen tuottaja linjalle ja käyn yhden lisävuoden, jotta saan ohjurin paperit käteen. Monta on siis tietä saavuttaa unelma, mutta toivotaan, että se käy helpoimman kautta.

Videota sain itse, mutta sitä en julkaise täällä. Saatte nyt vain pari kuvaa, joissa näkyy kuinka mallikkaasti meni (huomaa sarkasmi).


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ponitytön paluu

En tiedä olenko ennen teille kertonut, että piidän äitini kanssa 4h heppakerhoa. Eilen oli heppakerhon viimeinen kerta, jolloin reissasimme Leijonamielen Ratsutilalle ratsastamaan.

Reissu oli varsin onnistunut ja mukava. Kaikki toimivat hevosten kanssa hienosti, opivat paljon uutta ja pysyivät kyydissä. Itsekkin pääsin ratsastamaan yhdelle tunnille mukaan, vaikkakin se ei ollut aivan minun tasoani. Sain alle pienen Sussi ponin. Eräs tallityttö kehotti minua laittamaan kannukset ja ottamaan raipan, koska poni oli kuulemma laiska. Sain tästä ennakko käsityksen, että poni on eteenpäin potkittava, eli ei yhtään minun tyylinen. Todellisuudessa poni olikin todella reipas ja miellyttämisen haluinen. Ponin kanssa kaikki sujui ihan hyvin, ainut ongelma oli laukassa, joka ei meinannut kaarteissa pyöriä, jolloin niissä piti reippaasti ratsastaa eteen.



Tykästyin poniin todella paljon ja jos vain mahdollista haluaisin mennä myös uudelleen! Vaikka Sussin koko alkuun vähän järkytti, ei se tuntunut niin pahalta selkään.

Tunnilla tehtiin alkuun vain pysähdyksiä ja ympyröitä. Minä tein sitten niiden lisäksi tempon muutoksia ja ympyrällä ratsastin aina vähän taivuttaen jonnekkin tai tekien jotain erilaista. Tämä oli vähän siis tälläinen kevyempi tunti, jolla sain vähän itseluottamusta ylös edellisen epäonnistuneen tunnin jälkeen.